Päiväretki Kolmen valtakunnan rajapyykille ja Mallan luonnonpuistoon

0 comments

Kauan suunniteltu päiväretkemme Mallan luonnonpuistoon toteutui viimein elokuisena keskiviikkona. Matkaan lähdettiin sateisesta sääennusteesta huolimatta ihan kunnon konkkaronkalla, joka koostui viidestä ihmisestä ja neljästä koirasta. Suunnitelmamme mukaisesti matkustimme ensin aamukymmeneltä Kilpisjärven Retkeilykeskuksen rannasta lähtevällä laivalla Koltalahteen, josta kävelimme koko luonnonpuiston halki takaisin luonnonpuiston parkkialueelle. Matkan pituudeksi tuli kokonaisuudessaan 14 kilometriä, ja aikaa taukoineen kului koko reissuun noin viisi tuntia. Loppumatkasta pieni ukkosenpelko tosin joudutti viimeisten kilometrien vauhtia jonkin verran!

Koirista kaikki Elsaa lukuun ottamatta olivat ensikertalaisia laivamatkustajina, kuitenkin matka sujui alkujännityksen karistua varsin mallikkaasti. Saavuimme laivan lähtöpaikalle hieman myöhässä parhaita paikkoja ajatellen, sillä kaikki kansipaikat olivat jo paria kymmentä minuuttia vaille kymmenen menneet. Pelko matkustamisesta laivan sisätiloissa koirien kanssa oli kuitenkin turha, ja oli oikeastaan soma nauttia matkasta lämpimässä matkustamossa. Laivakoira (todellisuudessa australian labradoodle) Kosti osasikin rentoutua ihan viimeisen päälle.

 

 
Iloksemme huomasimme kaikkien matkustajien käyttävän kasvomaskia laivan suosituksen mukaisesti. Liput ostimme erittäin mukavalta laivaemännältä, maksuvälineenä kävivät kortti sekä käteinen. Yhdensuuntaisen lipun hinta oli 30 euroa / aikuinen (kesä 2021) ja koirat matkustivat ilmaiseksi. Vaihtoehtona koko luonnonpuiston läpi kulkemiseen on myös ostaa meno-paluu laivalippu (40 euroa / aikuinen, 5 euroa /lapsi) ja vierailla ainoastaan Kolmen valtakunnan rajapyykillä. Laivaliput ostetaan aina suoraan laivasta, eikä etukäteisvarausta tarvita. Jos matkustajat eivät mahdu yhteen laivaan, lähtevät molemmat M/S Malla sekä M/S Maria kohti Koltalahtea. Käänteisesti, jos matkustajia on vähemmän kuin viisi henkeä, ei laiva lähde matkaan ollenkaan.
Vajaan puolen tunnin matkanteon jälkeen saavuimme perille Koltalahteen, ja poistuimme laivasta. Laivaemäntä kertoi kaikille matkustajille laivan paluu-ajan, johon mennessä meno-paluu lipun ostaneiden olisi palattava laivalle takaisin. Aikaa rajapyykillä vierailuun on noin kaksi tuntia ja matkaa sinne tulee helppokulkuista hiekkapolkua hieman vajaa kolme kilometriä yhteen suuntaan.

Meitä kellonajat eivät kuitenkaan koskeneet, vaan aioimme viettää luonnonpuistossa koko päivän, kelloon vilkuilematta. Itse asiassa jäimme rantaan juottamaan koirat ja odottamaan, että jäisimme porukan hännille. Mukanamme oli reilusti vettä, mutta päätimme silti käyttää hyväksi kaikki luonnonvedet koirien kanssa. Kilpisjärven kesän on ollut poikkeuksellisen kuiva ja pelkona oli, että osa matkan varren puroista olisi voinut kuivua.
 


 
Kävely rajapyykille oli päivän helpoin osuus, polun ollessa suurimmaksi osaksi hyvin tasainen, eikä matkalla ole liioin nousua taikka laskua. Matkaa Koltalahdesta rajapyykille tulee kolme kilometriä. Itse rajapyykillä oli menossa pitkospuiden kunnostustyömaa, emmekä fyysisesti kiertäneet tällä kertaa järvessä olevaa rajapyykkiä. Ikäväksemme huomasimme, että Metsähallitus on korvaamassa myös rajapyykkiä ympäröivät puupitkokset yhä yleistyvillä metalliritilöillä. Niiden käyttöikä on ymmärrettävästi pidempi kuin puisten, mutta koirien kanssa niillä kulku on varsin hankalaa, eivätkä ne ainakaan meidän silmään ole kovin kauniita.
 
Rajapyykki ikuistettiin tietysti kuviin, vaikka harmittavasti Norjan puolen Barras-tunturin kuuluisa hainevän muotoinen huippu olikin pilven takana. Kuvien oton jälkeen päätimme pitää ensimmäisen pienen evästauon ja nauttia maisemista. Alkumatkan hidastelumme ansiosta monet samalla laivalla saapuneet rajapyykin vierailijat olivat jo lähteneet paluumatkalle ja Goldajärven rannalla oli rauhallista. Väkimäärää pienensi myös elokuinen ajankohta, ennen koulujen alkua on paikalla usein paljon enemmän kävijöitä.
 
Rajapyykkiä ei pystynyt pitkostyömaan takia kiertämään, mutta otimme kuvat Goldajärven rannalta.
Ensimmäinen tauko nautittiin jo rajapyykillä, Goldajärven rannalla.
 
Tauon jälkeen matka jatkui pitkähköllä nousulla halki soisen maiseman ja tunturikoivikon. Päiväksi luvattua sadetta ei näkynyt missään, vaan lämpö nousi koivikossa jo t-paidalle sopivaksi. Kaikki olivat onneksi varustautuneet ja pukeutuneet kerroksiin. Vaikka tarvetta ei tällä kertaa todellakaan ollut, meillä oli mukana myös pipot, hanskat sekä buffit. Puurajan alapuolella kaivoimme sääskimyrkyt repuista, ötökät lakkasivat kuitenkin häiritsemästä heti tunturiin päästyämme.

Rajapyykiltä ylös tunturiin johtava osuus oli myös matkan ainoa pätkä, kun jouduimme juottamaan koiria pullovedellä. Yleensä kesäisin kostean koivikon kaikki purot olivat kuivuneet ja pelkkä tomu nousi polulla tassuttelevien koirien perässä.
 
Lapinkoira Lyyti pääsi luonnonpuistoon ensimmäistä kertaa.
 
Tunturiylängölle nousun jälkeen ovat maisemat niin komeat joka suuntaan, ettei enää oikein tiedä minne päin katsoa. Mallan luonnopuisto on Suomen vanhin luonnonsuojelualue, joka rauhoitettiin jo vuonna 1916 ja muutettiin luonnonpuistoksi 1938. Luonnonpuiston alueella täytyy muistaa, ettei sulan maan aikana merkityltä reitiltä ole lupa poistua. Luonnon erityislaatuisuus on kävelyn aikana helppo ymmärtää ja maisemista mieleen tulee väkisinkin kohtauksia Braveheart elokuvasta Game of thronesiin. Osittain Mallan maaperän kalkkipitoisuuden ansiosta kasvaa alueella äärimäisen harvinaisia kasvilajeja, joista jopa kolmisenkymmentä on määritelty uhanalaiseksi. Suurin uhka luonnonpuiston herkille, arktisille kasvilajeille on pohjoista uhkaava ilmastonmuutos.
 
 
Seuraavan taukomme pidimme tunturiylängöllä, matkan ensimmäisen ylitettävän puron varrella. Koirat nauttivat purovedestä kukin tyylillään ja kaikille tauko tuntui yllättävän lämpöaallon vuoksi tulevan tarpeeseen! Täytimme kaikki vesipullot virtaavassa vedessä, joka loppukesästä huolimatta oli ihanan raikasta. Puron varrella kohtasimme myös ensimmäiset Kilpisjärveltä päin tulijat- toinen porukka vaikutti olevan vain kävelyllä Rajapyykille, ja toinen  rinkkojen koosta päätellen oli jäämässä maastoon pidemmäksi aikaa. Normaalina vuonna rajanylitysten ollessa sallittuja, on yksi Kilpisjärven suosituimmista vaelluksista kulkea kolmen valtion alueella ja rengasreittinä toimii Mallan luonnonpuisto ja Kuohkimajärven tuvat (varaus/autiotupa),  Norjan Gappohytta sekä Ruotsin Pältsatunturi.
 
Kohti Kitsiputousta.
 
Tauon jälkeen matkamme jatkui tunturiylängöllä näkymien avautuessa kohti Kilpisjärveä ja Saana-tunturia. Kilpisjärvellä on usein hankala ymmärtää olevansa Suomessa, ja Mallan luonnonpuisto ei totisesti poikkea tästä. Korkeuserot ovat muuhun Lappiin verrattuna suuria, ja jylhiä pahtoja eli kallionseinämiä on kaikkialla tunturien seinämillä.

Hieman ennen Kitsiputousta polku muuttui kivikkoiseksi, josta selvisimme kuitenkin kaikki koiria myöten  ongelmitta. Tässä vaiheessa kävely alkoi hieman jo tuntua  jalkapohjissa, mutta olin siitä huolimatta tyytyväinen kenkävalintaani. Itse pidän lähes kaikilla Kilpisjärven päiväretkillä Salomonin Speedcross polkukenkiä, joiden pohjissa on kuminappuloiden ansiosta sekä pitoa että mukavasti paksuutta. Osalla porukasta oli vaelluskengät, mikä ei myöskään ole huono valinta. Tavallisilla lenkkareilla ei kannata lähteä näin pitkälle kävelylle vaihtelevaan ja osin kivikkoiseen maastoon.

Pian polun varteen alkoi ilmestyä kirkkaan vehreitä saniaisia ja etäisyydestä kuului jo veden pauhu, pian olisimme perillä Kitsiputouksella. Tarujen tunturit- kirjassa (Asko Kaikusalo, Yrjö Metsälä 1974) kerrotaan kuinka Kilpisjärvi aikanaan syntyi Malla-neidon ja hänen äitinsä kyyneleistä. Kyyneleet vuodatettiin Ruotsin Pältsan pilattua Malla-neidon ja komean nuorukaisen Saanan häät. Jäämassat vyöryivät Pätsan ja hänen liittolaistensa Jäämeren velhojen taikomana Porovuomaan keskeyttämään häät. Kaikki häävieraat eivät ennättäneet edes koteihinsa, vaan jähmettyivät niille sijoilleen. Saana ehti kuitenkin kaapata rakkaan Mallansa syleilyyn ja kantaa nykyiselle paikalleen, johon nämäkin jättiläiset sitten jähmettyivät. Malla tosin itkee vielä tänäkin päivänä, ja  kyyneleet ovat nähtävissä Kitsiputouksilla.
 
Kitsiputous on Suomen pisin vesiputousten sarja.
 
Kitsiputous on  Suomen pisin mitattu vesiputousten sarja, ja korkeudeksi putouksille tulee 118 metriä. Putoukselta avautuu hieno näkymä myös kohti Kilpisjärveä, ja se on ehdottomasti retken paras paikka viettää kunnon tauko. Polku häviää  näkyvistä Kitsijokea ylitettäessä, joten kallioilla on hyvä istua ja tankata vesivarastoja täyteen sekä herkutella eväillä.

Olisimme mielellään istuneet Kitsiputouksella pidempäänkin, mutta viimein alkoi luvatusta vesisateesta olla merkkejä ja taivas tummentui uhkaavasti. Vesisadetta emme niinkään pelänneet, mutta painostavan ilman vuoksi aloimme pitää myös ukonilmaa todennäköisenä. Lähdimme siis reippaasti jatkamaan matkaa, sillä kukaan ei halunnut kokea salamointia avotunturissa!

Polku jatkui kivikkoisena vielä hetken putousten jälkeen, muuttuen viimeisen pienen nousun jälkeen taas hiekkapoluksi. Tuulten yltyessä saavuimme Mallan luonnonpuiston kunnostetulle korsulle, jossa pysähdyimme juomaan sekä lisäämään pitkähihaista vaatetta ylle.
Kilpisjärvellä sotahistoriaa on löydettävissä kaikkialta maastosta, sillä kasvillisuus ei täällä peitä alleen juuri mitään näinkään pitkässä ajassa.  Luonnonpuiston korsu on osa saksalaisten Lyngen puolustuslinjaa, josta saksalaiset vetäytyivät pohjoiseen Lapin sodan aikana. Vetäytyessään saksalaiset joukot hävittivät rakennelmiaan, ja myös tästä korsusta oli löytynyt merkkejä räjäytysyrityksestä. Kesällä 2017 korsu kunnostettiin Lapin sotahistoriallisen seuran ja Metsähallituksen järjestämällä talkooleirillä.
 

Kunnostettu korsu Mallan luonnonpuiston reitin varrella

Perehdyttyämme sotahistoriaan aloitimme pitkän ja loivan laskeutumisen kohti Mallan luonnonpuiston parkkipaikkaa. Koska käytettävissämme oli kaksi autoa, olimme jo aamulla jättäneet niistä toisen odottamaan meitä parkkipaikalle. Tämä lyhensi patikointimatkaamme noin kaksi kilometriä, ratkaisu tuntui meistä erityisesti koirien vuoksi hyvältä. Oli hankala tietää etukäteen, kuinka väsyneitä kaverukset olisivat kuljettuaan kytkettynä niin pitkään, ja kieltämättä askel alkoi ainakin koirista vanhimmalla näyttää jo raskaalta.

Mallan luonnonpuiston halki kulkevalta polulta on reilun kilometrin mittainen reitti myös Pikku-Mallan huipulle. Osa luonnonpuiston kulkijoista käy samalla myös Mallan huipulla nauttimassa maisemista Kilpisjärvelle ja Saanan suuntaan. Me jätimme tämän kuitenkin suosiolla seuraavaan kertaan.

 

Pikku-Mallan huipulle erkanee oma polku.

Viimeinen hengähdystauko ennen Mallan parkkipaikalle saapumista. 

Ukkosenpelko alkoi haihtua auton ollessa jo lähellä  ja uskaltauduimme vielä istahtahtamaan hetkeksi. Saanan takana näytti satavan rankasti, mutta onneksi säästyimme sateelta koko reissun ajan. Ensimmäiset vesipisarat iskivät tuulilasiin lähes heti autoon päästyämme ja sadekuuro olikin varsin rankka- nappiajoitus siis!

Paluumatkalla pysähdyimme vielä herkuttelemaan Kilpisjärven Retkeilykeskukselle. Pitkän kävelyn jälkeen tattipastat ja poronkäristykset katosivat lautasilta ennätysvauhdilla! Pöydässä suunniteltiin innolla jo tulevia retkiä, ja jalkojakin lakkasi painamista viimeistään raikkaan kesädrinkin jälkeen. Mallan luonnonpuisto on ehdottomasti yksi Kilpisjärven kauneimmista reiteistä, jota suosittelen lämpimästi. Jos tuntuu, että koko luonnonpuiston läpi kulkeminen on liian rankka, voit käydä myös pelkästään pikku-Mallan huipulla tai Kitsiputouksella. Luonnonpuiston parkkipaikalta lähdettäessä tulee matkaa Mallan huipulle edestakaisin noin 7 kilometriä, ja Kitsiputoukselle puolestaan noin 10 kilometriä.

 
Linkki Malla-laivan kotisivuille
Lisätietoa koiran kanssa Ruotsissa käymisestä
Eläinlääkärin antama heisimatolääkitys

Jaa Facebookissa:


Kommentit

Ei kommentteja