Pohjoisen sijaintinsa ja vähäisen valosaasteen ansiosta Kilpisjärvellä ihastellaan revontulia useammin kuin missään muualla Suomessa. Alueemme hiljaisuus ja maisemien avaruus tekevät jo muutenkin upeasta kokemuksesta unohtumattoman. Leveyspiirillämme voit bongailla taivaantulia aina elokuun lopusta huhtikuulle asti.
Yksi maailman parhaista paikoista nähdä revontulia
Tilastollisesti Kilpisjärvellä näkyy revontulia jopa kolmena kirkkaana yönä neljästä. Kilpisjärvi sijaitsee keskellä revontulivyöhykkeen ydinaluetta. Vähäinen valosaaste ja avoin taivaanranta tekevät alueesta yhden luotettavimmista paikoista revontulien havainnointiin Suomessa – ja koko maailmassa.
Milloin revontulia voi nähdä?
Kilpisjärven korkeudella revontulikausi alkaa öiden pimentyessä elokuun lopulla ja jatkuu aina huhtikuun alkuun asti. Tuolloin lähestyvä yötön yö tekee öistestä taivaasta jo liian valoisan revontulten katseluun. Useimmiten revontulet esiintyvät puolen yön molemmin puolin, mutta joskus ne tanssivat pohjoisen taivaalla jo alkuillasta viiden - kuuden välillä. Jotta revontulia olisi mahdollistä nähdä, on taivaan on oltava enimmäkseen selkeä, sillä revontulet ovat pilvien yläpuolella.
Vinkki! Syksy on revontulien salainen sesonki. Syyspäiväntasauksen aikaan aktiivisuus on usein voimakasta, ja yöt ovat leutoja keskitalveen verrattuna.
Vinkkejä revontulien katseluun
- Seuraa revontuliennusteita ja pilvisyystietoja. Revontulihälyksiä antavia sovelluksia on myös useita, kuten My Aurora Forecast.
- Etsi paikka, joka on sivummalla valoista. Täysikuu himmentää revontulten kirkkautta, mutta yhtäaikaa taivasta valaisevat revontulet ja kuu vasta ovatkin unohtumaton elämys.
- Pukeudu lämpimästi ja varaa aikaa – revontulet voivat ilmestyä yllättäen. Ota mukaan kuumaa juomaa termariin, ja nauti tähtitaivaasta odotellessasi.
- Kamera tai puhelin yökuvaustilalla tallentaa muistot, mutta elä hetkessä. Himmeät revontulet ovat kameran ruudulla todellisuutta hienommat, silti kirkkaiden ja pinkkinä tanssivien tulien kauneutta ei mikään linssi tavoita.
- Muista otsalamppu liikkuessasi valaistujen alueiden ulkopuolella.
Revontulikuvaus Kilpisjärvellä – vinkit onnistuneisiin kuviin
Kilpisjärvi on yksi Suomen parhaista revontulikohteista myös valokuvaajille. Avoimet maisemat ja tunturit tarjoavat upeita sommittelumahdollisuuksia.
Kameran perusasetukset:
- aukko: f/1.8–2.8
- ISO: 800–3200
- valotusaika: 5–15 sekuntia (nopeasti liikkuville revontulille lyhyempi)
- jalusta on välttämätön
- Hyödynnä ajastinta kuvan ottamisessa, jotta kameran painallus ei aiheuta tärähdystä ja heikennä kuvan terävyyttä.
Parhaat kuvauspaikat Kilpisjärvellä:
- Kilpisjärven Retkeilykeskuksen ranta. Asukkaillemme on rannassa laavu, jossa voi tulistella revontulia odotellessa. Maisema avautuu pikku-Mallan suuntaan, jonka yläpuolisella taivaalla revontulet näkyvät usein.
- Tsahkaljärven rannat. Tsahkaljärveltä avautuu hieno maisema Saanalle, hiukan eri suunnasta kuin useimmiten kuvassa. Erityisesti sulan veden aikaan revontulet heijastuvat upeasti veden pinnasta. Tsahkaljärvellä on kaikkien vapaasti käytettävissä oleva laavu.
- Saanan polku, Kilpisjärven Retkeilykeskukselta noin kilometrin verran kohti Saanan huippua. Näkymä kohti pikku-Mallaa ja Kilpisjärveä on puurajan yläpuolelta jo ilman revontuliakin upea! Saanan kota ja kuivakäymälä ovat myös vapaasti kaikkien käytettävissä. Huomioithan, että kodalla ei saa yöpyä.
Majoittumalla Kilpisjärven Retkeilykeskuksella olet keskellä Lapin puhdasta luontoa ja parhaita revontuliolosuhteita. Kun taivas kirkastuu ja vihreät kaaret syttyvät, et tarvitse erillistä retkeä – usein riittää, että astut ulos. Kilpisjärven rannassa sijaitsevista mökeistämme pääsetkin nopeasti rantaamme, joka on yksi parhaista revontulibongaus paikoista Kilpisjärvellä!